Leomuovin historiaa
Leomuovin tarina ulottuu yli 90 vuoden taakse, jolloin yrityksen juuret alkoivat muotoutua. Pitkän historian aikana olemme kasvaneet ja kehittyneet, yhdistäen perinteisen osaamisen, teknologisen asiantuntemuksen ja asiakaslähtöisen toimintatavan. Tämä rikas tausta antaa meille vahvan pohjan vastata muovialan jatkuvasti muuttuviin haasteisiin ja kehittää ratkaisuja, jotka palvelevat asiakkaitamme myös tulevaisuudessa.
Sinappia, sahanpurua ja sinnikkyyttä – Veikon tie insinööriksi (1907-1934)
Veikko Olavi Lapinleimu syntyi 1907 vanhemmilleen Felix Hjalmarille (1882–1934) ja Helmi Katariina Eskolalle (1880–1960). Sisaruksia hänellä oli kolme: Jalmari (1906), Lauri Johannes (1910) ja Liisa Maria (1913).
Veikon isän nahkurinverstaassa riitti töitä koko suvulle, mutta perheen kasvaessa nelilapsiseksi Hjalmar ja Helmi Lapinleimu alkoivat pohtia uuden suunnan ottamista. He haaveilivat oman nahka- ja jalkinekaupan perustamisesta, ja mahdollisuuksia löytyi muun muassa Laatokan rannalla Pitkärannassa sekä Toijalassa, missä Valtatien varrella sijainnut liike- ja asuintalo oli tullut myyntiin omistajansa, August Mäenpään, kuoleman jälkeen.
Ratkaisun puolesta Toijala painoi erityisesti se, että siellä lapsilla olisi mahdollisuus käydä oppikoulua. Näin perheen tie johti Toijalaan vuonna 1919. Hjalmar osti talon, joka sijaitsi nykyisen apteekin paikalla, ja avasi sinne Lapinleimun nahka-alan erikoisliikkeen. Tavarat tulivat pääosin suvun tehtaasta Lopelta, ja myöhemmin valikoimaan lisättiin myös kenkiä. Liikkeen nimeksi tuli Nahka- ja Jalkinekauppa Hj. Lapinleimu.
Veikko Lapinleimu ei halunnut kuitenkaan olla nahkuri niin kuin isä, isoisä ja melkein kaikki muut suvun miehet – hän halusi insinööriksi. Syynä tähän oli itsenäisen ja itsepäisen luonteen lisäksi lapsuuden idoli: arvokas Herra Insinööri, joka tuli kerran kylään ruokailemaan. Veikko istui keittiössä silmät suurina, seuraten tarkasti, kuinka insinööri söi rauhallisesti pöydän päässä. Se, että insinööri pyysi läskin seuraksi sinappia, tuntui Veikosta ihmeeltä. Kun insinööri lopulta poistui, Veikko ahmi melkein koko purkillisen sinappia silmät vesissä. Äidin ihmetellessä Veikko perusteli: "Insinöörikin söi – ja minusta tulee isona insinööri!"
Veikon kekseliäisyys ei jäänyt sinappiin. Jo keskikoulussa hän rakensi itse radion nähtyään sellaisen Hellbergin tapettitehtaan taiteellisen johtajan, Urho Järvisen, luona. Tie vei Teknilliseen korkeakouluun, josta hän valmistui diplomi-insinööriksi vuonna 1932. Hän aloitti uransa Höyrypuuseppä Oy:llä Tampereella ja siirtyi sieltä Lahteen Asko-Avonius Oy:lle, jossa suunnitteli uudenaikaisen uunin: käsiteltävä puu kuivattiin ennen sen työstämistä. Talvella 1934 Veikko matkusti Asko-Avoniuksen asioissa Leipzigiin. Siellä hän sai ratkaisevan kipinän – tutustuminen muoviteknologiaan ja sen koneisiin avasi ajatuksen: esineitä voi valmistaa bakeliitista ilman lastuamista. Tämä ajatus jäi itämään.
Viiden vuoden työrupeaman jälkeen puusepänteollisuudessa Veikko siirtyi lehtoriksi Helsingin teknilliseen oppilaitokseen. Siellä hänet tunnettiin innostavana ja eloisana luennoitsijana, ja tämän ansiosta hän saavutti oppilaidensa suosion, jonka tunneilla ei nukuttu.
Ja näin Veikon matka jatkui: insinööristä ja opettajasta muoviteollisuuden edelläkävijäksi sekä Lapinleimu Oy:n perustajaksi. Kaikki alkoi yhdestä sinappilusikallisesta – ja huipentui Suomen ensimmäisiin bakeliittikappaleisiin.
Lapinleimun matka muovin pioneereista moderniksi ruiskutusvalmistajaksi (1935–1984)
Vuonna 1935 Veikko Lapinleimu palasi Saksasta matkalaukussaan muutakin kuin pyykit – hän toi mukanaan kipinän muovin mahdollisuuksista, erityisesti bakeliitista, joka oli tuolloin aivan uutta ja ihmeellistä. Leipzigin messuilla nähtyjen koneiden ja materiaalien innoittamana hän ryhtyi toimeen. Veikko Lapinleimu ei ollut mies, joka jäisi odottamaan valmista. Hän suunnitteli ja teetätti ahtopuristuskoneen (kuvassa) – Suomessa ei sellaisia juuri vielä ollut – ja puristi ensimmäisen bakeliittituotteensa pitkäperjantaina Toijalan Valtatien varrella sijainneen talonsa keittiössä.
Vielä samana vuonna Veikko ja veljensä Lauri perustivat Taidehartsitehdas T:mi Lapinleimun, josta myöhemmin tuli Lapinleimu Oy. Tämä oli Suomen toinen muovitehdas. Yrityksen arkea johti aluksi Lauri, sillä Veikko työskenteli vielä Asko-Avoniuksella ja myöhemmin lehtorina vuoteen 1946 saakka. Veikko osallistui kuitenkin jatkuvasti tuotesuunnitteluun. Veikko Lapinleimu ei ollut vain insinööri, vaan myös visionääri – hän ymmärsi, että muovi ei ole pelkkä materiaali, vaan tulevaisuuden työkalu. Valikoima kasvoi bakeliittisista nupista ja vedikkeistä lääkepullojen korkkeihin ja piipunvarsiin. Kun tilat kävivät pieniksi, rakennettiin takapihalle 5 × 15 metrin verstas, ja mukaan palkattiin ensimmäiset ulkopuoliset työntekijät.
Vaikka talvisota pysäytti Lapinleimun toiminnan hetkellisesti, jatkosodan vuosina (1941–1944) yritys oli tiiviisti mukana puolustusponnisteluissa. Lapinleimu Oy valmisti puolustusvoimille bakeliittisia kranaattien sytyttimiä, lentopommien irrotusnalleja, ammusten suojatulppia sekä jäämiinojen laukaisumekanismien osia – joiden toimintaa testattiin muun muassa Nahkialanjärven jäällä. Veikko Lapinleimu kehitteli myös erityisen kranaatinheittimen kasapanosten laukaisuun. Sen toimivuutta kokeiltiin Hauenkuonon alueella armeijan henkilöstön läsnä ollessa – ja samalla tapahtuma teki vaikutuksen paikallisiin lapsiin, jotka seurasivat harmaisiin pukeutuneita sotilaita uteliaina aidan takaa.
Sodan jälkeen Lapinleimu Oy jatkoi kasvuaan: tuotantotilat laajenivat ja konekanta kehittyi, kun muovituotteiden kysyntä kasvoi. Perheyhtiönä pitkään toiminut vaatimaton bakeliittitehdas Lapinleimu kehittyi ahkeran työn tuloksena ilmastoinnin kansainväliseksi osaajaksi. Veikko Lapinleimu oli arvostettu ja inhimillinen johtaja, joka kohteli kaikkia työntekijöitä tasavertaisesti ilman sääty- tai poliittisia ennakkoluuloja. Vaikka hänellä olisi ollut huono päivä, Veikko piti tärkeänä tervehtiä henkilökohtaisesti jokaista työntekijää varmistaen, että kukaan ei jäänyt tervehtimättä. Hän loi näin läheiset suhteet henkilöstöönsä. Veikon innovatiivisuus ja sitkeys näkyivät sekä johtamisessa että tuotekehityksessä. Hän uskoi vahvasti omaan tekemiseensä ja kannusti ympäristöään onnistumaan.
Uusi luku alkoi vuonna 1977, kun nuori insinööri Leo Koskinen astui Lapinleimun muoviosastolle ja toi mukanaan uutta energiaa, intoa sekä laajan näkemysten kirjon muovin käytöstä teollisuudessa. Työskentelyssään hän ihastui muovin moninaisiin mahdollisuuksiin ja omistautui alalle täysin. Seitsemän vuoden aikana Koskinen hankki syvällistä ymmärrystä muovituotannosta ja sen liiketoimintapotentiaalista. Tämä johti vuonna 1984 merkittävään ratkaisuun: Leo Koskinen ostikin Lapinleimun muoviliiketoiminnan ja loi uuden yhtiön, Leomuovin Oy:n
Lapinleimun perintö elää Leomuovissa (1984–2001)
Kauppa sinetöitiin kättelyllä. Lapinleimun muoviosaston osastopäällikkönä työskennellyt Leo Koskinen osti osaston ja perusti sen pohjalta Leomuovi Oy:n – yrityksen, joka vaali Lapinleimun arvokasta perintöä mutta katsoi määrätietoisesti tulevaisuuteen. Leo halusi yhdistää perinteisen muoviosaamisen uusimpaan teknologiaan ja rakentaa asiakassuhteista todellista kumppanuutta. Koneet, työntekijät ja perinteet siirtyivät Viialaan, jossa Leomuovi aloitti toimintansa vuonna 1984.
Ensimmäisinä vuosinaan Leomuovi menestyi yli odotusten. Konekanta uusittiin, tuotantotilat laajenivat ja liikevaihto kasvoi. Yrityksen valikoima sisälsi suuren määrän teknisiä muovituotteita, joista suurin osa oli alihankintatöitä, mutta mukana oli myös omia tuotteita, kuten teollisuuden tarpeisiin kehitetyt tähti- ja pallonupit. 1980- ja 1990-luvuilla Leomuovi keskittyi määrätietoisesti ruiskuvalutekniikan kehittämiseen ja tuotantokapasiteetin kasvattamiseen. Yritys vastasi kotimaisen teollisuuden kasvaviin tarpeisiin ja vahvisti mainettaan luotettavana sekä joustavana yhteistyökumppanina.
Haastava 1990-luku toi muovialalle kiristyvän kilpailun ja teknologisen murroksen, mutta Leomuovi pysyi kehityksen kärjessä. Se otti käyttöön uusia tuotantomenetelmiä ja syvensi asiakassuhteitaan. Nämä valinnat pitivät yrityksen vahvasti mukana pelissä myös muuttuvassa toimintaympäristössä. Samaan aikaan, 15.5.1995, Leomuovin riveihin astui nuori ja innokas Sami Rantala neuvontateknikoksi, jossa hän hoiti sekä työnjohdollisia että teknisiä tehtäviä. Kukaan ei tuolloin vielä arvannut, että Sami nousisi tulevaisuudessa yrityksen keskeiseksi johtotähdeksi ja voimavaraksi.
Kaksikko kasvun takana – Risto ja Sami vievät Leomuovia eteenpäin (2001–2025)
Leo Koskinen alkoi haaveilla eläkepäivistä ja totesi, että uuden omistajan aika oli koittanut – erityisesti nyt, kun tehdas oli paremmassa kunnossa kuin koskaan. Omistajanvaihdos toteutui 2001, ja ohjaksiin tarttuivat konepajataustan omaavat Pasi Mönkö ja Risto Kalliainen. Vuonna 2005 Mönkön saappaisiin astui Sami Rantala, joka toi mukanaan syvällisen teknisen asiantuntemuksen. Yhdessä Risto ja Sami muodostivat dynaamisen johtotiimin, jonka strateginen näkemys ja tekninen osaaminen vahvistivat Leomuovin asemaa kilpailukykyisenä ja kotimaisen teollisuuden luotettavana kumppanina.
Neljännesvuosisata myöhemmin Leomuovi on alansa rautainen ammattilainen. Osaaminen näkyy laadukkaassa, laajassa tuotevalikoimassa ja vaikuttavassa asiakaskunnassa. Riston ja Samin johdolla yritys on kasvanut sekä orgaanisesti että strategisten yritysostojen kautta. Merkittäviä käännekohtia ovat olleet WM-Plastin hankinta Kankaanpäässä vuonna 2018 sekä VS-Automaation hankinta Uudessakaupungissa vuonna 2021. Näiden yritysostojen myötä myötä tehdastoiminta jatkuu edelleen Kankaanpäässä ja Uudessakaupungissa, Akaan tehtaan rinnalla. Tuoreimpana askeleena, vuonna 2024, Leomuovi vahvisti asemaansa entisestään ostamalla MP-Plastin. Tämä hankinta laajensi yrityksen tuotevalikoimaa ja tuotantokapasiteettia - se avaa myös uusia ovia ekologisille innovaatioille. Näin ollen yhdistelmä perinteitä, teknologista osaamista ja strategista kasvua on tehnyt Leomuovista vahvan toimijan muoviteollisuuden kentällä ja se on valmis vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin.
Nykyisin Leomuovilla on toimintaa usealla paikkakunnalla, mikä lisää tuotannon joustavuutta ja toimintavarmuutta – asiakkaat saavat tarvitsemansa ajallaan myös poikkeustilanteissa. Näin Leomuovi yhdistää ison yrityksen edut pienen toimijan ketteryyteen ja asiakaslähtöisyyteen. Leomuovin tarina ei ole vain koneita, tuotantohalleja tai yrityskauppoja. Se on ennen kaikkea ihmisiä, joilla on tahtoa, taitoa ja tunnetta. Se on Veikon sinappilusikasta alkanut kipinä, joka on levinnyt sukupolvelta toiselle – uusien omistajien, työntekijöiden ja asiakkaiden mukana.
Riston ja Samin johdolla Leomuovi on enemmän kuin muoviosiensa summa: se on luotettavaa laatua, innovatiivisuutta ja jatkuvaa kehitystä. Näillä eväillä Leomuovi jatkaa kohti tulevia vuosikymmeniä – se ei tyydy seuraamaan kehitystä, vaan muovaa sitä itse.